sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Syksy etenee

On kyllä tullut ulkoiltua siitä kun kanalintukausi alkoi. Haukkuja ollaan saatu useita ja muutenkin mahtavia tilanteita tullut laidasta laitaan. Pääsin tuossa parisen viikkoa sitten tiputtamaan Millille ukkoteeren tällä Sako L-46:lla, tippui kuin rätti ja sievä reikä kyljessä.

Hommasin Sakon päälle vanhan M.S.W 4x32 Wetzlar-kiikaritähtäimen, eli nyt paketti kunnon "oldschool"-kamaa.
Sakolainen on kyllä mukava selässä kannettava, on todella kevyt lintuluodikko.

Kyttäyskopin edustallekkin tuli kuun alussa vietyä haaskatavaraa, 1,5 viikkoa annoin olla kunnes kävin tarkastamassa tilanteen.
Haaska oli nuoltu totaalisen tyhjäksi, jokin nisäkäs oli raahaillut fasaanin nahkoja vieressä olevan riistapellon sisälle ja siellä järsinyt ne kitaansa.

Nyt on uutta evästä viety ja lisänä laitoin riistakameran kyttäämään haaskalle, nyt odottelen kuun loppuun asti rauhassa ja kun kanalintujahti päättyy niin sitten alkaa haaskapyynti.

Tänään sunnuntaina oli haukkukoe Lapualla, koe oli Millin ensimmäinen tälle kautta.
Alun seisovan ilman ja tyhjien kankaiden jälkeen räjähti potti kokeen viimeisellä tunnilla!
Loppuun tuli kolme "kymppiminuuttista" haukkua, uusintahaukku yms..

Milli voitti voittajaluokan ollen paras seitsemästä koirasta, pisteillä 75. Palkintosija VOI1!
Kaksi voittajaluokan ykköstä vielä, niin sitten se on käyttövalio!


Ei kommentteja: