sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Supikoirien etsintää

Tuli tehtyä tänään lenkki lumikengillä Sissin kanssa.
Eilen satoi hieman uutta lunta, jonka vuoksi ajattelin käydä tarkistamassa erään lähialueen metsikön supikoirista.

Supikoiran jälkiä ei löytynyt, mutta ketut olivat olleet liikkeellä muutaman päivän tauon jälkeen.
Hyvännäköistä pöpelikköä oli, ja löytyipä sieltä metson hakomispuu sekä tuoreet näädän jäljet.
Näädän jälkien perään en lähtenyt, ja se jäi hieman kaivelemaan. Ehkä alkuviikosta lähden etsimään tätä näätää.

Hakomispuu

Metson jätökset


Näätä

Tuli myös haettua pienoiskivääriin uusia kuulia testattavaksi.
Viikon päästä, huhtikuun ensimmäinen päivä alkaa taas varisjahti, joten niihin jahteihin olisi tarkoitus löytää sopiva 22lr murkula. Muutenkin pitää kiirettä kun pitää viikon aikana saada koju korjattua ja vietyä se pelipaikoille. Pitää myös haulikon patruunoita ladata läjä ymsyms.

Kävin myös eilen Lappajärvellä pilkillä, abborre ei ollut syönnillään. Lappajärvi antoi muutaman pienen ahvenen sekä muutaman kiisken, siellä pitää vielä jokupäivä käydä.


22lr. ryynit

Ei kommentteja: