perjantai 24. joulukuuta 2010

Hyvää joulua 2010!!

Nyt nokka kohti Torniota, joulun viettoon.

Ens viikon keskiviikkona stadiin 3 viikoksi!

Muistakaa peijaiset 15.1.2011 (lauantai) !

Juhlapuukkoja tilattiin 5 kappaletta, ja ne luovutetaan peijaisissa ellei toisin sovita.

Rauhallista joulua!

T- Jahtivouti

maanantai 6. joulukuuta 2010


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille 2010!!

torstai 25. marraskuuta 2010

Kettu- ja kaurispaukkujen testailua.




Tilasin Ahti Huvilalta rasiallisen Lapuan 55grs SP-luoteja. Tarkoitus on saada hyvä puolivaippa lataus, etenkin viimeaikojen kauristapahtumien johdosta.

Aseena CZ 527 kaliberissa .223.

Latasin 6:tta eri latausta kahdella eri ruudilla (Vihtavuoren N133 ja N135)

Testasin myös kokovaippa-latauksia, luotina Lapuan 55grs FMJ.
Kokovaippoja latasin kolmea erillaista, ja ruutilajeina samat kuin edellisessä.

Ammunta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, koska iskuripiikin säätö oli edellisen päivän lukonpuhdistuksen jäljiltä jäännyt huonoksi.

Osa patruunoista ei lauennut ja jouduin kesken ammunnan purkamaan lukon atomeiksi ja säätämään iskuripiikkiä uudestaan.

Tulokset 100m: (suluissa reiän sisäreunoista otettu mitta)
Klikkaamalla kuva suureksi!




perjantai 19. marraskuuta 2010

SUPI PERKELE!!

Taas on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista jahtailujen yhteydessä.

Eilen menin ensimmäistä kertaa kaurista kyttäämään. Menin iltapassiin n. 15:00 maissa.

Passituspaikaksi valitsin kauriiden polun, ja asetuin erään pelto-ojan tuntumaan puskien suojaan, kohtaan josta kauriit olivat aiempina päivinä ojaa ylittäneet.

Istuskelin n. 1/2h jonka jälkeen päätin siirtyä n. 200m erään ison risukasan viereen..

Risukasan kohdalla ehdin passata myös 1/2 tuntia. Kunnes havahduin: "Kauriita edessä!!"

Kauriit olivat ylittäneet ojan ensimmäisestä passipaikasta n. 200metrin päästä, ja harmikseni uudesta passipaikasta n.400metrin päästä..

Liian kaukana...

---------------

Olin myös tänään aamulla kaurista kyttäämässä kuten myös iltapassissa, rapinaa kuului mutta kauriita ei näkynyt.

Kaurispassista kun tulin kotiin, en ehtinyt saappaitakaan ottaa pois kun puhelin soi.
Tuli tieto että muutaman kilometrin päässä oli supikoira ylittänyt tien..

Ei muuta kun ylimääräiset passivaatteet pois ja liikkeelle!

Perille päästyäni oli paikalla jo kaveri jonka kanssa lähdettiin supikoiran jälkiä seuraamaan, Sissi mukana..

Sissin päästin hetken päästä vapaaksi, siinä se juoksenteli fiiliksissä ja pikkasen jälkiä sotki.
Sissi olisi ehkä toiminut toisella tavalla jos supikoira olisi ollut entuudestaan tuttu juttu.

Jäljet luikertelivat metsiköiden läpi, peltosarojen poikki ja ojan pohjia nuohoten..

Suunnilleen 20min jäljityksen kohdalla jäljet menivät vanhan, hylätyn navetta/ulkorakennus/romukasa-setin luokse.

Kiersin sissin kanssa alueen kun jäljittäjä-kaveri tutki jälkiä romukasan luona..
Huomasin että jäljet eivät tule hylätystä pihapiiristä ulos..

Sissin kanssa esittiin edelleen jälkiä, kunnes kuului vihellys. Ajattelin että jäljet olivat taas löytyneet, että homma jatkuu. Lähdin kohti kaverin valokeilaa..

Laukaus, toinen ja kolmas..!

Perille päästyäni oli supikoira jo hengetön, oli tyhmyyttään paennut navetan ajoluiskaa josta ei ollut poispääsyä.

Oli loistava juttu että saatiin munarosvo pois, ja vielä kyseiseen kohtaan sillä jäjet menivät koko ajan uhkaavasti kohti vilkkaasti liikennöityä asfalttitietä. Jos supikoira olisi sinne ehtinyt olisi se luultavasti säilynyt hengissä.

Huomenna nahka talteen ja muu ruho kirveellä palasiksi ja loukkuihin syötiksi.

torstai 11. marraskuuta 2010

Kaatoja!



Tänään sain kaadettua ensimmäisen kettuni.

Koko päivä saatiin tehdä töitä kaadon eteen, aamulla 06:00 jälkiä etsimään, päivä päättyi kaatoon kolmen maissa.

Ajureina toimi vuorotellen kaksi ajokoiraa.

Pitihän se ensimmäinen lähettää täytettäväksi...




Sitkeä ajuri, onnellinen saamamies ja metsän viekkain veijari; kettu


Nyt kun ensilumi on satanut, huomaa miten vahva kettukanta tällä alueella on.
Eli jahdattavaa riittää..

lauantai 30. lokakuuta 2010

Hirvijahtia..

Aamulla oli taas lähtö viikonlopun hirvijahtiin. Lunta satoi, mutta sade muuttui vedeksi myöhemmin iltapäivällä. Saalista saatiin muutaman vasan edestä. Toisenlaistakin saalistusta nähtiin.

Nimittäin puolenpäivän maissa, kun koirat olivat ajaneet emää ja kahta vasaa tapahtui jotain odottamatonta. Koirina oli kaksi Harmaata norjanhirvikoiraa (uros ja naaras), jotka olivat tässä vaiheessa ajaneet hirviä jo reilun tunnin haukulla säestäen.. Passissa tunnelma tiivistyi, ja niin näytti tapahtuvan koirienkin luona, nimittäin yht´äkkiä haukku loppui!

Toinen omistajista lähti selvittämään syytä haukun loppumiseen.

Hetken päästä radiosta tuli tieto että toinen koirista oli kiivenneenä toisen selkään, ns. tähtääjän paikalle! Olivat päättäneet luopua hirvistä ja alkaneet naimaan kesken kaiken!!

Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu!



Tässä kun kaikki oli vielä hyvin...




Huomenna olisi lintujahdin viimeinen päivä, joten sinne. Hirvijahti jää huomisen osalta väliin.

Torstaina pääsin kuulemaan 20 min. Millin teerihaukkua, konttasin n. 30 metriin mutta lintu oli tosi pahassa paikassa joten ainoa vaihtoehto oli yrittää haulikon suppeammalla piipulla, huonoin tuloksin! Perkele!! Tiputus olis ollu erittäin hyvä juttu tässä vaiheessa koulutusta! Harvoin on syönnyt yhtä paljon miestä kuin tämän tapauksen jälkeen...

tiistai 19. lokakuuta 2010

Loistava jänispata ja muita herkkuja

Tänään tuli tehtyä metsäjänistä, josta tuli törkeän hyvää. Paras jänis jota olen syönnyt, joten tässä resepti myös muillekkin.

Jänispata (4-6 henkilölle)

1 Jänis
1 pkt pekonia
2 porkkanaa
3 sipulia
1 purjo
voita
suolaa
valkopippurijauhetta
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl kuohukermaa

Riiputa jänistä 4-6 vuorokautta

- Irrota jäniksestä lihat
- Paloittele lihat annospaloiksi
- Laita palat likoomaan kulutusmaitoon 12-16 tunniksi

- Kuivaa palat huolellisesti, esimerkiksi pyyhkeen sisään

- Ruskista palat pannulla, voissa. Laita ruskistuneet palat uunipataan
- Pilko sipulit, purjo ja porkkana. Paista pannulla, voissa. Kaada juurekset uunipataan
- Kaada kylmää vettä n. 4dl paistinpannulle, sekoita hetki. Kaada paistorasvainen vesi pataan

- Kippaa liha/juures-sekoitus siivilään. Ota liemi talteen

- Laita kulhoon 2 rkl jauhettua valkopippuria ja 2 rkl suolaa, sekoita
- Pilko pekoni saksilla valkopippuri/suola kulhoon, sekoita
- Laita maustetut pekonipalat lihojen ja juuresten päälle

- Kaada liemi kattilaan. Sekoita 3 rkl vehnäjauhoja 1dl vettä lasissa, sekoita hyvin, kaada liemen joukkoon. Lisää liemeen 4 dl kuohukermaa

- Kaada kastike liha/juures/pekoni-pataan

Laita uuniin, 150 c ja 1h - 1h 30min

Pottumuussi

- Kuori perunat
- Pilko perunat kattilaan, keitä n. 40 min

- Kaada vesi pois, lisää vajaa nyrkillinen voita ja 1 dl maitoa
- Sekoita vatkaimella, jos muussi jää liian "tönköksi" lisää maitoa 0,5 dl kerrallaan, varovasti!


Kyytipojaksi puolukkahilloa ja kylmää olutta!


Keitetty hirven kieli

- Siisti kieli veitsellä
- Pese kieli kunnolla
- Laita kieli kylmään veteen

Lisää veteen:

1 laakerinlehti
1 sipuli (pilkottuna)
3-4 valkosipulin kynttä
Muutama valkopippuri
Muutama maustepippuri
3-4 rkl suolaa

Keitä 3-4 tuntia

Kieli on kypsä kun nahka alkaa irrota

Anna kielen hieman jäähtyä (kuitenkin siten että kieli on vielä lämmin) , irroita nahka

Viipaloi jäähtyneestä kielestä ohuita viipaleita

Bon apetit!


maanantai 11. lokakuuta 2010

Jänispaistia..



Tänään tuli avattua kausi jäniksen osalta.
Linnun pyynnin yhteydessä juoksi jänis suoraan edestä, oli liian hyvä paikka joten ammuttavahan se oli.

Jänis päätyy jonain yönä uunin tai sitten säästän herkun peijaisiin.

Tuli myös vietyä yksi keinulautaloukku pyyntiin.
Yleisloukut syötitin loukkukierroksen yhteydessä jäniksen sisäelimillä, sekä lorautin minkki-cocktailit minkkiloukkuihin.

Nyt oli myös toisen yleisloukun viereen ilmestynyt jonkun pedon ulosteet, kettu?




torstai 30. syyskuuta 2010

Tilanteita puolukassa

Äskettäin tuli palattua puolukanpoiminta reissulta, nyt on talven puolukat koossa.

Poiminta-varustuksiin kuului myös haulikko, kivääri ja Suomen pystykorva.

Toivoin saavani poiminnan ohessa haukkutreenia koiralle, ja sitähän tuli!

Noin tunnin poiminnan kohdalla räjähti komea haukku mänty voittoisesta sekametsästä.
Haukku kesti viitisen minuuttia jonka jälkeen koira tuli luokseni, odotin ja koira palasi linnun luokse.
Ja uusi haukku, vähintään yhtä komea kuin ensimmäinen!

Laskeuduin kallion laelta kohti metsikköä josta haukku raikasi, kesken lähestymisen haukku jälleen loppui.
Jatkoin hetken odottelun jälkeen etenemistä kohti haukkupuuta.

Olin koirasta n. 50m päässä jolloin puiden seasta hyppäsi uros teeri lentoon! Ja Milli perään!!

Ja ei mennyt kuin hetki niin Milli löysi karkkolinnun 300-400 metrin päästä.
Mahtavaa nähdä koiran saavan seuraamisen tuloksena uusintahaukun jo tässä vaiheessa koulutusta! Vaikuttaa erittäin lupaavalta!

Pystykorvasta saa varmasti suht pelittävän koiran kovalla treenillä, mutta todelliset taidot punnitaan juuri karkottuneen linnun seuraamisessa ja sen saannissa uusinta haukkuun.

Poiminnan lopetti loukkukierros.
Yksi yleisloukuista oli lauennut! Mutta sen sisällä oli närhi! Joka kuvan oton jälkeen vapautettiin.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Lisää loukkuja!

No niin, eilen sain tehtyä aiemmin mainitsemaani minkki-cocktailia.

Hajurauhaset löyty helposti, peräaukon molemmilta puolilta. Kooltaan ne oli pikkurillin kynnen kokoiset, vaaleat pallurat.

Rauhaset puhkasin mattoveitsellä ja laitoin ne parafiiniöljy-pulloon jossa öljyä oli n. 4 dl.
Cocktail sai mehuuntua yön yli, joten tänään koitti kauan odotettu päivä; sain ottaa pienet hajutestit herkku-öljystä.

Ei ollut kaukana ettei taju lähtenyt, pamahti todellakin suoraan takaraivoon. Käsittämätön haju!

Minkkicocktail

Tuli myös tehtyä yksi keinulauta-loukku minkeille, ja toinen jäi vaiheeseen pistosaha ongelmien vuoksi.



Keinulauta pyynnissä, ojan rantapenkalla



Keinulauta edestä

Tänään loukkukierroksella hajustin kaikki minkkiloukut tällä uudella mehulla, saas nähä alkaako loukut vihdoinkin napsahtelemaan?! Loukut ovat olleet pyynnissä elokuun ensimmäisestä päivästä lähtien eli lähes 2 kuukautta. Minkkiloukkuja on pyynnissä 7 kappaletta jonka lisäksi on vielä neljä yleisloukkua.

Tänäänkin tuli käytyä metsäkanalintu jahdissa, linnut on arkoja kun muutaman tunnin lenkillä oli ainoastaan havainnot kahdesta eri linnusta! No nythän lehti on juuri tippumassa joka perinteisesti saa linnut aralle ja herkälle tuulelle..

No mukavia uusia maisemia tuli bongattua, ja aurinkoinen kalliorinne tarjosi herkkujaan,kanttarelleja!




Osa päivän kanttarellisaaliista..

tiistai 28. syyskuuta 2010

Petokausi avattu!

Eilen loukkukierroksella tuli yhden minkkiloukun luona sähisten minkki vastaan, minkki säikähti ja hyppäsi ojapenkalta veteen. Hetken odottelua ja minkki löytyi siltarummun toiselta puolelta, oli noussut vedestä rannalle, pää vain näkyi heinien takaa. Pää piikille ja laukaus.

Loukkukierrosta jatkaessa hajustin kaikki minkkiloukut hieroen minkillä loukut ulkoa ja sisältä.

Tänään on vuorossa minkki-coctailin teko, eli minkin peräpää auki,hajurauhaset irti ja rauhaset parafiiniöljyyn likoomaan. Siitä sitten ruiskulla silloin tällöin lisähajua loukuille.




Onnellinen pyytäjä

Nyt on suunnitelmissa tehdä pari keinulautaloukkua lisää minkeille...


keskiviikko 18. elokuuta 2010

Lisää loukkuja!!

Tuli taas eilen käytyä jokapäiväisellä loukkukierroksella. Yhdellä minkkiloukulla oli käyty mylläämässä. Ajattelin aluksi että joku ohikulkenut lenkkeilijä tms. oli huomannut loukun ja heittänyt kaikki havut loukun päältä ympäristöön.

Loukun luona totesin että ei perkele! Joku peto oli heittänyt havut ja kaivanut loukun peräosan ympäriltä maata, yrttäen saada loukussa olevien särkiä!

Tuoreet särjet syötiksi loukkuun ja havut takaisin päälle.

Mietin hetken että minkä kolmesta yleisloukusta siirtäisin tämän minkkiloukun tuntumaan, ja pähkäilin myös kuka pedoista oli syyllinen.
Jo metsässä olevien yleisloukkujen siirtämisestä luovuin, sillä ne ovat olleet jo viikkoja syötit sisällä ja halusin niiden jatkavan omilla paikoillaan.. Joten päätin rakentaa uuden, neljännen yleisloukun!

Minkkiloukulla pyörineestä pedosta ei tassunjälkiä jäänyt jonka vuoksi menee arvailujen varaan.

Supikoira? Kettu? Mäyrä? Oma veikkaus on supikoira tai mäyrä..

Tässä muutama kuva loukusta, loukku on mallia "Laitialan yleisloukku" mutta hieman esikuvaansa suurempi ja omaani tein lautalattian. Laukaisusysteemi osoittautui erittäin varmatoimiseksi ja herkäksi!










Loukun vein eilen pyyntiin minkkiloukun lähelle, jonne laitoin syötiksi nipun särkiä. Nyt vaan odottelemaan.. 

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Talkoot osa 2

Nyt on tämän metsästyskauden ensimmäinen loukkukierros takanapäin!

Vireessä oli ja on, minkkiloukkuja 6 kappaletta joista 5 on hetitappavaa mallia.
Supikoiraloukkuja on 3 kappaletta, KaNukin on metsässä, tosin pois pyynnistä, sillä se kaipaa uuden saranoinnin vanhan tullessa tiensä päähän.

Syöttinä on viimetalvisia Rovaniemen pilkkisärkiä.
Vielä ei ollut saalista loukuissa, mutta yhdellä supiloukulla on ollut peräkkäisinä öinä eloa, on nimittäin särjet hävinneet joka yö kun olen syötittänyt niitä ennen kauden alkua.
Tänään vein loukkukierroksen yhteydessä supiloukkuihin supikoirien herkkua, omenaa..


Tänään kuulin naapurilta että lähipellolla oli nähty metsäkauris juhannuksen alla ja viereisellä hiekkakuopalla kaksi kaurista!

Siitähän se idea sitten lähti.
Eikun lautoja valikoimaan varastosta, ja ruokintakatosta pystyyn!


Tässä muutamia kuvia rakentelusta:


Alkuun tein päädyt, sitten V-muotoisen kapulikon heinälle.





Seuraavaksi tein ruokakaukalon pohjan.


Ruokakaukaloon laitoin väliseinät jolloin sain kolme eri lokerikkoa, isoin kauralle muut kaksi juureksille ja hedelmille.


Katon rakentelua.


Lautojen sijainnit joutui mittaamaan tarkemmin, päälle tulevien kattotiilien vuoksi.


Melkein valmis. Vielä pitää laittaa harjatiilet.

Siitä sitten kysymään maanomistajalta lupa, ja katos omalle paikalle.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Metsästys kauden kynnyksellä...

Tuleva sunnuntai on taas se kauan odotettu päivä, joka aloittaa metsästyskauden.

Radalla en kesällä kertaakaan käynnyt, mutta jotain tuli väkerrettyä syksyksi.

Pidin pienet nikkarointi-talkoot, väkersin suojalaatikoita duke-raudoille.

Täytyyhän sitä oma osuus hoitaa pienpeto-pyynnistä!

Tässä kuvia suojalaatikon teosta,  infoa materiaaleista ja vinkkejä joita kannattaa huomioida laatikon teossa:


Alkuun hankin 7" lautaa n.8m (n.2,5m/kotelo), 4,5m:n lankku maksaa n.13 e

Yhden laatikon rakentamiseen tarvitsee:

- 7" lautaa n. 2,5m
- 50 mm ruuveja n. 30 kpl
- 30 mm ruuveja n. 10 kpl
- Verkkoa "kämmenen kokoinen" -pala
- Ohutta peltiä 2 kpl (50x150)
- 1 kpl saranoita
- Vesivaneria 20x150
- Liimaa (polyuretaani) saumoihin 
- Maalia

*Porakone (+ ruuvaus-istukka ja päitä) ja teriä (metalli ja puu n. 5mm)
*Pistosaha

(Porasin jokaiselle ruuville aloitusreiän)





Laudan pätkin aluksi kolmeen 550mm osaan, seinät laitoin pohjaan kiinni neljällä ruuvilla per seinä. Lisäksi laitoin polyuretaani liimat saumoihin...




Sisäänmeno päätyyn 60mm poranterällä reikä, lähelle "lattiaa".
Päätypala molemmista reunoista ja pohjasta 2 ruuvilla kiinni ja hieman liimaa väliin.



Katto tulee kolmesta osasta, päätyosat kiinteät, keski-palasta tulee saranalla toimiva työskentely-luukku. 
Ruuveina (50mm) Torx-kantaisia,  joissa kierre on alussa sahalaitainen ---> pystyy ruuvata normaalia lähemmäs reunaa ettei puu halkea, suosittelen!




Rautojen ollessa yksisankaiset (Duke 110) tein pistosahalla aukon ainoastaan toiselle sivulle.

110:ssä ja käsittääkseni muissakin tulee väärinpäin oleva T-aukko samalle korkeudelle lattiasta nähden, joka on toimivuuden kannalta tärkeää.

Lattian pohjasta 5 cm on matka johon tulee aukon alin reuna.



...Välillä vähän maalailtiin automaalin jämällä...

Kotelon pohjaan laitoin raudoille n. 20mm leveän vesivaneri-palan, vanerin tarkoitus on pitää raudat liikkumatta kun minkki osuu laukaisu viiksiin (ettei minkki pelästy heilahtavaa rautaa).

Vanerin oikea leveys on erittäin tärkeä, näin välttyy monilta ruuvi yms. kikkailuilta!! 


Peräpäähän pala minkiverkkoa, ylä- ja ala-reunoihin pellinpalat kiinni 3 ruuvilla per pelti..


Lopuksi kansi saranalla kiinni, ja jonkinlainen "lukko". Tässä lundia-hyllin tappi.
Kaiversin luukkuun nimen, seuran ja valmistus päivämäärän.



Lopuksi naulasin muoviläpyskän loukun kattoon.



Loukku minkin näkökulmasta.




"Loukku tripla valmiina jahteihin!"

Tänään vein loukut asemiin ja väri näytti pelittävän mukavasti. Ei tarvinnu montaa havua heittää loukun päälle, kun loukku katosi ympäröivään maastoon!

Loppuun ei muuta kuin hyvää alkavaa jahtikautta kaikille ja onnea petojen pyyntiin!

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Bubbacamin sekoiluja...

Tässä hieman harvinaisempia kuvia joita riistakamera on napsinut..

Kirjosieppo (ruokintakatos taustalla..)





Hämähäkin yöllistä pyydysrakentelua..

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Tapahtumia ruokinta-automaatilta..

Rusakko:



Metsäkauris:



Kauris on ensimmäinen jonka riistakamera tallensi, mahtava palkinto tehdystä työstä!